Turvallisuusasiantuntija Jukka Miettinen – omaelämänkerta

Jukka kasvoi tietokoneiden parissa ja kasasi ensimmäisen oman tietokoneensa jo teini-iässä. Alkuun kiinnostus keskittyi siihen, kuinka erilaiset koneet toimivat mekaanisesti. Poikana hän alkoi harrastuksena korjailla vanhoja pelikonsoleita, mutta lopulta mekaaninen puoli alkoi kyllästyttää ja Jukka keskittyi tutkimaan koneiden sisältämien ohjelmistojen toimintaa. Koodauksesta löytyikin uusi rakkaus, joka kukoistaa edelleen.

Parin kaverin kanssa Jukka alkoi rakennella tietokoneita ja erilaisia Raspberry Pi -pohjaisia laitteita ja häntä kutsuttiinkin Miettisten perheen Pelle Pelottomaksi erilaisten rakennelmien kuten älykkään ovikellon ansiosta. Yhä tänäkin päivänä Jukka tekee projekteja harrastuksena, ja hän on itse rakentanut ja ohjelmoinut runsaasti mielenkiintoisia pienlaitteita omaan käyttöönsä.

Jukka lähti opiskelemaan tietotekniikkaa Helsingin Yliopistoon, mutta kaikkea ei opita koulussa. Jukka onkin tehnyt paljon töitä kouluttaakseen itsestään digiosaamisen ammattilaisen ja tutkinnon lisäksi hän on suorittanut erilaisia erikoiskursseja syventääkseen omaa osaamistaan. Jukka onkin toiminut IT-alalla eri työtehtävissä niin freelancerina kuin työntekijänä.

Monipuolisen työuran lisäksi monet Jukan harrastuksista liittyi teknologiaan tavalla tai toisella. Jukan harrastuksiin kuuluvat edelleen niin konsoli- kuin pc-pelaaminen sekä teknologiajulkaisujen seuraaminen. Hän haluaa pysyä jatkuvasti ajan tasalla uusimmista innovaatioista. Jukka on se työpaikan tyyppi, jolta voi kysyä apua uuden tietokoneen, puhelimen tai muun älylaitteen hankkimiseen.

Luonnollisesti tietotekniikkaan ja internetiin liittyvät keksinnöt herättävät Jukan mielenkiinnon ja hän on seurannut esimerkiksi kryptovaluuttojen kehitystä tiiviisti. Tästä johtuen hän onkin usein vastuussa myös nettikasinoiden uusimmista innovaatioista kertovista artikkeleista. Tämä johtuu siitä, että vaikka muut tiimin jäsenet ovatkin perillä nettikasinoiden teknologian perusteista, kukaan ei ymmärrä asiaa lähellekään niin laajasti kuin Jukka.

Kaveripiiristä löytyi samanhenkistä porukkaa ja pian Jukka huomasikin auttavansa kavereitaan näiden tietokoneiden kasaamisessa. Samalla Jukka asensi koneisiin kaikki tarvittavat ohjelmistot ja opasti niiden käytössä. Toki täysin hyvää hyvyyttään Jukka ei tätä tehnyt. Hän nimittäin tiesi varsin hyvin, kuka pyydetään apuun, mikäli virus- ja haittaohjelmat saastuttaisivat koneen. Oli siis pitkässä juoksussa järkevämpää asentaa kavereille valmiiksi tarvittavat palomuurit ja virusturvat ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.

Jukka tunnustautuu science fiction -faniksi, mutta ei ehkä siitä kaikkein perinteisimmästä syystä. Hän sanoo, että niin scifikirjallisuus kuin scifielokuvat kertovat paljon siitä, miltä maailmassa olevat teknologia saattaa tulevaisuudessa näyttää. Esimerkiksi tabletin tapaiset laitteet esiintyivät tieteisfiktiossa jo muutama vuosikymmen ennen niiden keksimistä. Osittain tämä johtuu hänen mielestään myös siitä, että nykyaikana jotkut tiedemiehet ovat ottaneet puhtaaksi tavoitteekseen toteuttaa scifielokuvissa näkyviä keksintöjä. Esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen -elokuva on todennäköisesti innoittanut hoverboard-keksinnön.

Erilaiset pelit ovat olleet aina lähellä Jukan sydäntä, ja hän on vapaa-ajallaan koodaillut omia pieniä pelejä kavereille jaettavaksi. Tämä on kuitenkin vain harrastus, eikä tuotoksia ole koskaan tarkoitustakaan julkaista, vaan ne ovat hauskanpitoa kavereiden sisäpiirivitseillä varustettuna. Kaveriporukan kanssa pidetäänkin paljon hauskaa pelaten ja elokuvia katsellen, joten vitsejä onkin ehtinyt kertyä vuosien varrella runsaasti. Toki Jukka pitää pelien pelaamisesta enemmän kuin niiden tekemisestä ja lisää jännitystä pelaamiseen hän hakee muun muassa esport-vedonlyönnistä ja satunnaisesta nettikasinopelaamisesta. Pääosin Jukka pelaa kuitenkin huvin vuoksi.

Kaveripiiristä löytyi paljon samanhenkistä porukkaa ja usein viikonloput kuluivatkin erilaisissa LAN-bileissä yhteisesti valitun pelin parissa. Vaikka peliporukassa olikin vuosien varrella runsaasti vaihtuvuutta, pysyi ydinporukka samana. Ydinporukalla harrastettiin paljon muutakin ja yksi frisbeegolf-reissu johti lopulta siihen, että Jukka pääsi osaksi tuxedo.org/finland asiantuntijatiimiä turvallisuusvastaavan roolissa.

arrow